Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Perussuomalaiset, Kauhava

Mika Kankaansyrjä

Toimitusjohtaja, yrittäjä

Olen 54-vuotias Kauhavalta kotoisin oleva yrittäjä. Perheeseeni kuuluu vaimo ja aikuinen poika. Toimintaani on kuulunut jo yli 40 vuoden ajan sopimuspalokuntalaisuus, jossa nykyinen tehtäväni on yksikönjohtaja. Autourheilun saralla olen voittanut JM-liigan SM-mitaleita 4 kpl.

Sydäntäni lähellä on työni palomiehenä. Parasta palomiehenä työskentelyssä on ennen kaikkea yhteistyö muiden kanssa, joka on täysin joukkuepelaamista. Työ on kehittävää, jossa oppii arvostamaan omia ja muiden onnistumisia. Joka päivä oppii jotakin uutta. Olen saanut ja saan edelleen palomiehen työn kautta uusia ystäviä ja ihmissuhteita, joita pystyn myös hyödyntämään tehdessäni politiikkaa.

Palomiehen työssä on erityisen hienoa nähdä, kuinka eri ensiapuyksiköiden yhteistyöllä auttamisen ja elvytyksen jälkeen saadaan elämä palaamaan ja toivo läheisissä heräämään, usein jo epätoivon ja surun valtaamissa perheissä ja tilanteissa. Palomiehiksi hakeutuu useita eri ammattiryhmien edustajia. Meistä löytyy niin kirjanpitäjiä kuin yrittäjiä. Kaikkia meitä yhdistää yhteinen koulutus, joka on laaja-alaista ja jossa oppii arvostamaan toisten tekemistä.

Palomiesten esimieheksi haluavan tarvitsee olla laajakatseinen luovuutta omaava ripeä henkilö.

 

Älä katso sivusta! Ole mukana vaikuttamassa päätöksiin. Yhdessä meillä on mahdollisuus.

HAKUSANAT: MIKA KANKAANSYRJÄ, MIKA KANKAANSYRJA, PERUS S, PERUSSUOMALAISET, KAUHAVAN PERUSSUOMALAISET, KAUHAVA, VAASAN VAALIPIIRI, EDUSKUNTAVAALIT 2019, KANSANEDUSTAJAEHDOKAS MIKA KANKAANSYRJÄ, KAUHAVAN KAUPUNKI, PERUSSUOMALAISET KAUHAVA, PALOMIES, PALOASEMA, KAUHAVAN PALOASEMA, KAUHAVAN KAUPUNGIN HALLITUS, KAUPUNGIN VALTUUTETTU, KAUPUNGINHALLITUKSEN 1. VARAPUHEENJOHTAJA, HENKILÖSTÖ- JA KONSERNIJAOSTON PUHEENJOHTAJA, KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN, HALLITUKSEN JÄSEN, ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN JÄSEN, KANSANEDUSTAJAEHDOKAS <meta name="google-site-verification" content="ix6gCTtSmRrt-YTcNfp-_0sfEu2hI4SBDrHyHFjOZAM" />