Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Mika Kankaansyrjä loikkaa perussuomalaisiin ( Ilkka lehti 5.9.2016)

Kauhavalainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mika Kankaansyrjä kertoo loikkaavansa perussuomalaisten riveihin.

Kankaansyrjä on toiminut sitoutumattomana demareiden valtuustoryhmässä. Hänet on valittu valtuustoon viiteryhmänsä ääniharavana jo neljästi, viimeksi 238 äänellä.

– En voi hyväksyä SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa. Ensi vuoden kunnallisvaaleissa demareiden ehdokkaan pitää olla puolueen jäsen. Pitää myös olla sitoutunut hyväksymään maahanmuuttajat eikä saa antaa rasistisia lausuntoja. En lähde tällaisen kiristyksen uhrina kenenkään porukkoihin kunnallisvaaleihin, Kankaansyrjä avaa taustaa päätökselleen.

Ääniharava sanoo, ettei hän lähde mukaan minkäänlaiseen sanelupolitiikkaan.

– Mulla on omat mielipiteeni. Olen valtuustossa kansalaisten enkä minkään puolueen edunvalvojana.

Perussuomalaisiin Kankaansyrjä toteaa siirtyvänsä mieluummin sitoutumattomana, mutta ellei se käy, hän sanoo voivansa ottaa myös puolueen jäsenkirjan.

Kauhavalla demareilla on ollut Kankaansyrjä mukaan lukien viisi valtuutettua. Perussuomalaisilla valtuutettuja on ollut tähän saakka neljä.

 

Mika Kankaansyrjä Kauhavan ääniharava (Ilkka 9.4.2017)

Kauhavan perussuomalaisten Mika Kankaansyrjä keräsi ääniä eniten, yhteensä 439 ääntä. Toiseksi eniten sai perussuomalaisten Risto Mattila. Hän sai yhteensä 274 ääntä. Keskustan Antti Kurvinen sai kolmanneksi 217 äänellä.

Kokoomuksen Janne Sankelo sai viidenneksi eniten ääniä, 178 kappaletta.

Kokoomus, keskusta ja SDP menettivät yhden paikan. Perussuomalaiset saivat kaksi valtuustopaikkaa lisää, ja kd yhden. Yhteensä äänensä antoi 8518 kauhavalaista.

Kankaansyrjä tuotti jytkyn (Pohjalainen)

Sopiiko, että kysyt kommenttia vasta huomenna aamulla kello 10, kommentoi Kauhavan ääniharavaksi 439 äänellä noussut Mika Kankaansyrjä illalla puoli yhdentoista jälkeen.

Syksyllä demareista perussuomalaisiin loikannut mies lähes tuplasi äänimääränsä vuoden 2012 kunnallisvaaleihin verrattuna.

Oma arvio menestyksen reseptistä löytyi lopulta.

– Sen asian puolesta, mitä lähtee ajamaan, pitää olla viimeiseen asti, Kankaansyrjä totesi.

Perussuomalaiset sai valtakunnan tasolla kirvelevän vaalitappion. Kauhavalla sille tuli kuitenkin 13,9 prosentin kannatus, jossa oli nousua 3,8 prosenttiyksikköä.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Risto Mattila oli tyytyväinen kahteen lisäpaikkaan ja toki myös omiin 374 ääneensä.

Hän uskoi, että voittoa pohjusti hyvä työ koko vaalikauden aikana, joskin oma osuutensa oli sekä kannanotoilla vastaanottokeskuksen olemassaoloon Kauhavalla että Kankaansyrjän tulolla puolueen riveihin.

– Olihan noin suuri äänimäärä hienoinen yllätys, hän myönsi.

Ennakkoäänet enteilivät keskustalle valtuustoon jopa yksinkertaista enemmistöä, jonka olisi liiennyt 22 äänellä.

Lopulta se kuitenkin menetti yhden paikan käytännössä kristillisdemokraateille ja sai valtuutettujen määräksi 20.

Vaalipäällikkönä toiminut Teemu Hakala uusi paikkansa 96 äänellä. Hän oli keskustan paikan menetyksestä huolimatta kohtuullisen tyytyväinen vaalin tulokseen.

– Meillä porukka teki kovan kampanjatyön, mutta keskustalle haastava valtakunnallinen trendi näytti vaikuttavan tännekin, Hakala totesi.

Keskustalta hävisi 200 ääntä ja vastaavasti kristillisille tuli 100 ääntä lisää.

– Kaikki viime vaalikauden kolme suurinta ryhmää olivat nyt laskusuunnassa. Meille tuli miinusta 1,8, mutta kokoomukselle 3,3 ja demareillekin 1,8 prosenttia.

Kokoomuksen vaalivalvojaisissa Ylikylän lakkautetulla koululla ja tulevalla kylätalolla oli hetken riehakas tunnelma.

Sen tuotti Ylen antama vaaliennuste pian iltakymmenen jälkeen. Kokoomuksesta tuli vaalien valtakunnallinen voittaja.

Tätä iloa ei kovin paljon tuntunut häiritsevän se, että Kauhavan vaalitulos näytti koko illan samaa epämieluisaa viestiä yhden paikan menettämisestä. Paikkamäärä putosi kymmenestä yhdeksään.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Janne Sankelo väänsi paikallisen häviön torjuntavoitoksi.

– Normaaliin rotaatioon olisi hyvä kuulua korkeintaan kolmen valtuutetun jättäytyminen pois. Meiltä jäi nyt kerralla pois kymmenestä istuvasta valtuutetusta viisi, Sankelo sanoi.

Kokoomuksen varapuheenjohtajana hän piti piikkipaikkaa hienona suorituksena puolueen uudelta puheenjohtajalta Petteri Orpolta joukkueineen.

 

Kuntavaalien PS-ääniharavat 18.4.2017

    ÄÄNIMÄÄRÄ
Jukka Mäkynen Vaasa 780
Mika Kankaansyrjä Kauhava 436
Erkki Valtamäki Seinäjoki 356
Petri Juurakko Alavus 272
Timo Sillanpää Kokkola 255
Harri Koskela Ilmajoki 227
Asko Salminen Laihia 177
Heidi Pihlaja Kurikka 165
Turo Kalliomaa Alajärvi 162
Heikki Santala Kauhajoki 155
Riitta Kangasluoma Lapua 155
Aleksi Hernesniemi Kannus 125
Micael Westerholm Mustasaari 123
Eliisa Panttila Teuva 122
Raine Ahopelto Pietarsaari 120
Jari Salmela Kristiinankaupunki 88
Jari Mäkelä Veteli 84
Reijo Hongisto Vimpeli 84
Seppo Palomäki Kuortane 69
Hilkka Raitanen Soini 64
Sampo Tyynelä Perho 59
Sami Mäkelä Kaustinen 54
Juha Kalliomäki Isokyrö 53
Marko Meriläinen Halsua 46
Aku-Matti Juttuniemi Lappajärvi 45
Aki Leppävuori Uusikaarlepyy 41
Jorma Rantala Isojoki 38
Seppo Tienhaara Karijoki 37
Jarmo Tarkka Kaskinen 32
Oskari Laakeri Toholampi 31
Esa Heinänen Ähtäri 31
Susanna Välikangas Evijärvi 25
Juha Salminen Lestijärvi 20
Marko Korpi Maalahti 18
Aki Paakkarinen Kruunupyy 13
     

 

Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaiset asettivat kolme ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin (Seinäjoen sanomat 10.12.2018)

Yrittäjä Mika Kankaansyrjä Kauhavalta on Perussuomalaisten uusi eduskuntavaaliehdokkas Etelä-Pohjanmaan piirin alueelta.

Piirihallitus vahvisti aikaisemmin ehdokkaiden paikallisyhdistyksien tekemät esitykset ja nimesi Kankaansyrjän ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Kauhavan kaupunginvaltuutettu Kankaansyrjälle eduskuntavaalit ovat ensimmäiset.

Ehdokas vaalivideolla pillit päällä paloautolla (Ilkka 5.3.2019)

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen suurikokoinen Scania EP201 lähtee pihasta liikkeelle. Pillit palavat sinisinä ja summeri soi. Videossa oikealla ylhäällä on perussuomalaisten logo.

Autoa ajaa Mika Kankaansyrjä , perussuomalaisten kauhavalainen eduskuntavaaliehdokas. Kankaansyrjä on Kauhavan kaupunginvaltuuston johtaja.

Ehdokas käyttää vaalivideossaan Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen kalustoa.

Pelastusjohtaja Harri Setälä , kävittekö keskustelua siitä, saako hän käyttää pelastuslaitoksen kalustoa?

– Kyllä, tästä käytiin keskustelua, Setälä huokaa.

– Valitettavasti nyt on syntynyt todella tympeä tilanne, sillä meistä kaikki toimivat tässä asiassa hyvässä uskossa. Harmillinen tapaus, hän jatkaa.

Setälä kertoo koko tarinan.

Mika Kankaansyrjä tiedusteli ennen videon kuvaamista, voisiko hän kuvata vaalivideonsa paloasemalla. Koska Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos on Seinäjoen kaupungin liikelaitos, Setälä lupasi tarkistaa asian kaupungilta.

– Kaupungilta sanottiin, ettei sille liene estettä.

Niinpä Kankaansyrjä lähti kuvaamaan videota paloasemalle. Asemavastaava tarttui aikeisiin ja ilmoitti, että asemapalveluohjeen perusteella asemalla ei saa harjoittaa minkäänlaista poliittista toimintaa.

– Niinpä he olivat ajatelleet kiertää tämän ongelman ottamalla käyttöön paloauton. Ja menivät suoraan ojasta allikkoon, Setälä harmittelee.

– Itsekään en ollut tietoinen tästä ohjeesta, ja asemavastaava toimi ilman muuta oikein. Ongelman ratkaisu vain vei tilannetta vielä huonompaan suuntaan, hän jatkaa.

Pelastuslaitoksen henkilökunnan tietoon on tullut useita närkästyneitä palautteita siitä, että paloautoa on käytetty vaalivideon rekvisiittana. Erityisen kiusalliseksi tilanteen tekee pelastuslaitokselle se, että Mika Kankaansyrjä istuu Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen johtokunnassa. Harri Setälä painottaa, ettei johtokuntapaikalla ole mitään tekemistä sen kanssa, että Kankaansyrjä esiintyy videolla paloauton ratissa.

– Paloauton käyttö on häneltä myös laskutettu. Pelastuslaitoksen työntekijät eivät osallistuneet kuvaamiseen.

Sekä Setälä että pelastuslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Kati Ojaniemi – eduskuntavaaliehdokas itsekin – kertovat, kaupungin edustaja on pyytänyt Kankaansyrjää poistamaan videon Youtubesta. Video oli Youtube-palvelimella vielä maanantaina illalla kello 19 jälkeen.

Setälän mukaan videon poistaminen ei sinällään muuta mitään, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta ainakin se antaisi signaalin, että pelastuslaitos osallistu poliittiseen toimintaan.

Kati Ojaniemi sanoo, että tapausta käsitellään tiistaina pelastuslaitoksen johtokunnan kokouksessa.

– Aion ottaa asian esille muut asiat -kohdassa. Kankaansyrjän on tietenkin jäävättävä itsensä keskustelun aikana, mutta epäilemättä kuulemme myös häntä tapauksessa, Ojaniemi sanoo.

Toimitus ei tavoittanut maanantaina illalla Kankaansyrjää itseään kommentoimaan asiaa.

 

Ehdokas: "Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenekään mieltä" (Ilkka 6.3.2019)

 

PALOAUTON KÄYTTÄMINEN EHDOKKAAN VAALIVIDEOLLA ON AIHEUTTANUT KESKUSTELUA.
 

Eduskuntavaaliehdokas perussuomalaisten kauhavalainen Mika Kankaansyrjä kommentoi videokohua tiistaina. Vaalivideossaan ehdokas käyttää Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen kalustoa.

– Kyllä minulla eilen on ollut koko ajan puhelin auki. Tietenkin jos väärään numeroon on koetettu soittaa, hän selvittää sitä, että häntä ei saatu kommentoimaan asiaa maanantaina.

Kankaansyrjä selvittää asian kulkua tahollaan.

– Ennen kun lähdettiin filmiä tekemään, kysyttiin siihen koko meidän järjestelmästä lupa. Pyysin Harria (Setälä) kysymään niin korkealta taholta, että jos tulee jotain jälkeenpäin, niin meillä on lupa. Se on Harrilla kirjallisena. Hän on sen kysynyt Seinäjoen kaupungilta ja varmistanut omilta esimiehiltäänkin, että sellainen video voidaan tehdä, Kankaansyrjä selvittää.

Hänen mukaansa ”kautta historian palokuntalaiset ovat milloin ajaneet omia ajojaan, milloin viety eläkkeelle ja kaikkea”.

– Mutta tämä kun oli politiikkaa, se otti johonkin kipiää. Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä eikä aiheuttaa ahdistusta, päinvastoin.

– Se on mulle tosi tärkeä asia palokuntalaisena, 40 vuotta olen tehnyt noita hommia.

Hän sanoo että video vedetään pois, koska se on pahoittanut monien mielet.

– Saataisiin palomiehille työrauha. He tekevät tosi tärkeää työtä.

Myös toista Kankaansyrjän vaalivideota on pohdittu lehteen tulleessa palautteessa.

– Pestäänkö siinä henkilöautoa palolaitoksen tiloissa, palautteen lähettäjä kysyy.

Kankaansyrjä ottaa asian itse puheeksi.

– Meillähän on siirtosopimuksessa nimenomaan mainittu, että omia autoja saa pestä ja tehdä remonttia laitoksen tiloissa. Saadaan myös viedä uima-altaaseen tai porealtaaseen talon autolla vettä, eikä meidän tarvitse siitä maksaa, hän selvittää.

Hän täsmentää maksavansa videolla näkyvän paloauton käytöstä.

– Ettei tule kenellekään kuvaa, että yhteiskunnan varoilla tehdään tuollaista loistavaa videota.

Hänen mukaansa kampanjatiimin ideoimia videoita on tulossa lähiaikoina lisää.

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin tuore puheenjohtaja Anne Matokangas sanoo, ettei ole perehtynyt asiaan muuta kuin lehdestä lukemalla.

– Ymmärsin, että Kauhavalta vaalipäällikkö Mika Haapsaari on antanut vastineen. Illalla luin Facebookista, että video olisi poistettu, mutta en ole katsonut, onko se vielä siellä, Matokangas vastaa.

Video oli katsottavissa You Tubesta vielä tiistaina kolmelta iltapäivällä.

– Näen, ettei ole tarpeen piirin tasolla tätä asiaa käsitellä, koska ymmärsin, että heillä lupa oli, Matokangas linjaa.

 

Näin kirjoitti KOMIAT LEHTI 13.3.2019 Mikan tukijoukoista:

Kaksineuvoiselle ryöpytystä ja ymmärrystä  (Ilkka 20.3.2019)

Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina vuoden 2018 talousarvion toteutumisen yksimielisesti mutta keskusteli ensin pitkään perusturvan rajusta määrärahaylityksestä.

Kauhavan maksuosuus kuntayhtymä Kaksineuvoiselle nousi 4,4 miljoonaa euroa budjetoitua suuremmaksi.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Marita Mattila kiinnitti huomiota erikoissairaanhoidon menojen huomattavaan kasvuun, joka kuormittaa muitakin Etelä-Pohjanmaan kuntia ja näyttää jatkuvan samaa tahtia vuonna 2019.

– Evästyksenä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille sanoisin, että kuntaneuvotteluissa tämä asia tulisi ottaa esille maakunnan tasolla.

Kokoomuksen Ville-Pentti Heikkilä peräsi kuukausittaista raportointia siitä, kuinka perusturvan puolella menee.

– On aika vaikeaa tehdä suunnitelmallista talouspolitiikkaa, jos helmi-maaliskuussa tulee tieto, että ollaan yli neljä miljoonaa pakkasella.

Puheenvuoronsa päätteeksi Heikkilä luki kokoomuksen valtuustoryhmän jättämän toimenpidealoitteen siitä, että Kauhavalla ryhdytään selvittämään vaihtoehtoisia malleja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen.

Aloitetta kannattivat Antti Kurvinen (kesk.) ja kristillisdemokraattien ryhmä.

Kaksineuvoisen yhtymähallituksessa istuva Mika Kankaansyrjä (ps.) sanoi ihmettelevänsä kokoomuksen näkökantaa.

– En näe, että tässä olisi toimittu leväperäisesti. Sairaat ihmiset vain pitää hoitaa, hän muistutti.

Korjaamisen tarpeen Kankaansyrjä myönsi kuntayhtymän ja kaupungin välisessä raportoinnissa.

– Sen pitäisi varmasti olla pikkuisen nykyistä parempaa.

Lasse Ruotsalan (kd.) mielestä Kauhavalla olisi aika ryhtyä vakavasti keskustelemaan jopa Kaksineuvoisen purkamisesta ja sote-palvelujen tuottamisesta esimerkiksi isäntäkuntamallilla.

– Kaupunki pystyisi reagoimaan asioihin ketterämmin ja toteamaan, mistä kulut syntyvät.

Kristillisdemokraateille Kaksineuvoinen on Ruotsalan mukaan ”tekemätön paikka”.

– Emme juuri pysty vaikuttamaan sen toimintaan, koska meillä ei ole siellä edustusta kovasta halustamme huolimatta.

SDP:n Matias Peltonen arvioi Kaksineuvoisen tuottavan sosiaali- ja terveyspalvelut erittäin edullisesti.

– Se, että niiden kysyntä on kasvanut erittäin paljon, johtuu tietenkin väestön ikärakenteen radikaalista muutoksesta. Se taas on asia, johon meidän täytyy yhdessä puuttua tekemällä Kauhavasta vetovoimainen kunta, jotta saamme nuoret pysymään täällä ja muuttamaan tänne.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kauhavan Hyvinvointikeskus oy:n perustamisasiakirjat pysähdyttyään ensin äänestämään.

Lasse Ruotsala esitti Esa Puronvarren (ps.) kannattamana asian jättämistä pöydälle siihen asti, että Suomi saa uuden hallituksen ja sote-uudistuksen jatko kirkastuu. Käsittely jatkui äänin 38-4.

Komiat- lehden suurivaalipaneeli 27.3.2019 Kauhavalla (Komiat lehti 3.4.2019)

Komiat- lehti  3.4.2019

Komiat- lehti  11.4.2019

 

HAKUSANAT: MIKA KANKAANSYRJÄ, MIKA KANKAANSYRJA, PERUS S, PERUSSUOMALAISET, KAUHAVAN PERUSSUOMALAISET, KAUHAVA, VAASAN VAALIPIIRI, EDUSKUNTAVAALIT 2019, KANSANEDUSTAJAEHDOKAS MIKA KANKAANSYRJÄ, KAUHAVAN KAUPUNKI, PERUSSUOMALAISET KAUHAVA, PALOMIES, PALOASEMA, KAUHAVAN PALOASEMA, KAUHAVAN KAUPUNGIN HALLITUS, KAUPUNGIN VALTUUTETTU, KAUPUNGINHALLITUKSEN 1. VARAPUHEENJOHTAJA, HENKILÖSTÖ- JA KONSERNIJAOSTON PUHEENJOHTAJA, KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN, HALLITUKSEN JÄSEN, ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN JÄSEN, KANSANEDUSTAJAEHDOKAS <meta name="google-site-verification" content="ix6gCTtSmRrt-YTcNfp-_0sfEu2hI4SBDrHyHFjOZAM" />